Liikunta-alan palkkasuositus

Tätä Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry:n ja Erityistoimihenkilöt ETryn antamaa vähimmäispalkkasuositusta sovelletaan yksityisellä sektorilla toimivissa liikunta-alan yrityksissä, järjestöissä, liikuntakeskuksissa ja kuntosaleilla. Palkkasuositus pohjautuu tekemäämme palkkakyselyyn ja työmarkkinoiden keskusjärjestöjen tekemään työllisyys- ja kasvusopimukseen. Suositus on voimassa 1.5.2016 lukien.

Liikunta-alan palkkasuositus

Voit tarkastella ja ladata virallisen liikunta-alan palkkasuosituksen seuraavan linkin kautta.

Liikunta-alan palkkasuositus


Palkkasuositus osaksi sinun työpaikkaasi

Palkkasuositus on olennainen osa matkalla kohti alan työehtosopimusta. ERTO on neuvotellut yksittäisiä työpaikkoja koskevia niin sanottuja talotessejä alalle. Jos sinun työpaikallasi on kiinnostusta työehtosopimukseen, otathan yhteyttä. Monesti yhteydenotto on tullut työnantajalta, joka on halunnut pitää kiinni osaavista ammattilaisista.


Luottamusvaltuutetuksi?

Myös luottamusvaltuutettuja olisi hyvä saada enemmän liikunta-alan työpaikoille. Onko teillä jo valittuna luottamusvaltuutettu? Ellei, autamme asiassa eteenpäin. On henkilöstön edun mukaista, että edustus on kunnossa.

Lisätiedot: ERTOn asiantuntija Jarmo Lahti puh (09) 6132 3239.


Palkkasuositukset

Vaativuusryhmittely

Palkkasuositus perustuu kolmeen vaativuusryhmään. Vaativuusryhmissä on hyvin yleisluonteinen määritelmä sekä sen lisäksi esimerkkejä yleisimmistä tehtävistä, joita ao. vaativuusryhmässä esiintyy. Esimerkkiluettelo on nimensä mukainen eikä missään tapauksessa tyhjentävä. Tehtäväryhmä määräytyy työntekijän pääasiallisen toimenkuvan perusteella.

Vaativuusryhmä 1:

Toimi muodostuu ammattiosaamista vaativista tehtävistä. Tarvittavat tiedot ja taidot saadaan työkokemuksella tai ammatillisella koulutuksella.

Tehtäväratkaisut tehdään kokemuksen pohjalta eri tekijöitä yhdistellen. Työ suoritetaan yleisohjeiden mukaisesti. Työ voi sisältää sekä asiakastyötä että ohjaustehtäviä.

Vaativuusryhmä 2:

Toimi muodostuu osatoiminnan hoitoon tai perusteellisia teoreettisia tietoja edellyttävän asiantuntemuksen käyttöön liittyvistä tehtävistä. Tarvittavat tiedot ja taidot saadaan liikunta-alan amk- tai korkeakoulututasoisella koulutuksella ja työkokemuksella.

Tehtävät edellyttävät myös uusien ratkaisumallien löytämistä ja toiminnan suunnittelemista tai teoreettista tietoa edellyttävän asiantuntemuksen käyttöä. Työ suoritetaan itsenäisesti tavoitteisiin tai suunnitelmiin perustuen ja siihen voi liittyä taloudellista ja esimiesvastuuta.

Vaativuusryhmä 3:

Toimi muodostuu toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen, valvontaan ja johtoon tai perusteellisia teoreettisia tietoja edellyttävän asiantuntemuksen käyttöön liittyvistä tehtävistä. Tarvittavat tiedot ja taidot saadaan liikunta-alan amk- tai korkeakoulutasoisella koulutuksella ja vankalla työkokemuksella.

Tehtävät edellyttävät toiminnan tai asiantuntija-aluetta koskevien ratkaisujen tekemistä. Työ suoritetaan itsenäisesti toiminnan johtamiseen tai asiantuntija-asemaan perustuen ja siihen voi sisältyä toiminnallista, taloudellista tai henkilövastuuta.


Palkkataulukko ja ohjaustehtävät 1.5.2016 lähtien

← Takaisin