ETryn Voi hyvin! -Helmitreffit 3.-4.2.2018 Oulussa

ETry edistää myös talven keskellä pirteyttä ja hyvinvointia Helmitreffeillä, jonka vuoden 2018 teemana on Voi hyvin! Tänä vuonna Helmitreffit ovat Oulussa, jossa majoitumme hotelli Arinassa. Lauantaina teemme reippaan talviseikkailupäivän Maikkulan kartanolle, jossa päivää vietetään luentojen, urheilun ja hyvän ruoan merkeissä. Sunnuntain koulutus tapahtuu hotelli Arinassa. Ilmoittautuminen alkaa joulukuussa, joten laita päivämäärä ylös jo kalenteriin!

*

Maikkulan kartano

Maikkulan nimi herättää paljasjalkaisten oululaisten ajatuksissa muistoja vanhoilta hyviltä ajoilta. Pihapiiriin saavuttaessa näkymä on sama, jonka näkivät jo 1800-luvun kulkijat; jokitörmällä Fredrikan talo 1860-luvulta, oikealla 1700-luvun aitta, talli ja Väentupa, keskellä päärakennus 1830-luvulta.

Matkustusohjeet

Luethan ETryn tarkennetut matkustusohjeet. Matkustusohjeet

Helmitreffejä 2018 järjestää Sirkka Inkilä (etunimi.sukunimi@erto.fi)

*Kuva Maikkulan kartanon omilta sivuilta.

← Takaisin