Liity jäseneksi osoitteessa:
http://www.erto.fi/liity-jaseneksi/asianajo-ja-lakiasiaintoimistotasianajo-ja-lakiasiaintoimistot
Asianajo- ja lakiasiaintoimistoissa työskentelevät toimihenkilöt kuuluvat ASLAT-ryhmään.
ASLAT -ryhmä perustettiin ET:ssä jo vuonna 1986. Alalla työskentelevät toimivat tuolloin - ja monin paikoin toimivat vieläkin - varsin pienissä työpaikoissa ja yhteistä forumia ajatuksen vaihtoon sekä koulutukseen kaivattiin. Yhdistyksessä toimivat asianajosihteerit perustivat tarkoitusta varten oman toimialaryhmän ja aktiivisella toiminnallaan vaikuttivat siihen, että ammattiyhdistys ryhtyi ajamaan myös pienissä toimipisteissä työskentelevien etuja. ASLAT-ryhmään kuuluu tällä hetkellä n. 300 jäsentä.
Koska jäsenet toimivat alalla, jossa ei ole valtakunnallista työehtosopimusta, on edunvalvontaa hoidettu muulla keinoin. Erilaisten koulutus- ja tiedotustilaisuuksien lisäksi on yhdessä ERTOn kanssa pyritty vaikuttamaan mm. Asianajajaliittoon, jotta toimistoissa noudatettaisiin ERTOn runkosopimusta ja muutoinkin saataisiin kanava yhteistyön tiivistämiseksi. Ryhmäläiset yhdessä toimiston henkilökunnan kanssa ovat antaneet yksilöllistä neuvontaa jäseniä koskevissa erilaisissa edunvalvontatilanteissa ja edunvalvontaoppeja on annettu pienryhmissä alalla toimiville. Vuosien aikana asianajotoimistoissa työskentelevien jäsenten työympäristö on muuttunut, ja tässä muutoksessa on omalta osaltaan auttanut myös ASLAT -ryhmän järjestämä kohdennettu koulutus ja jäsenistöverkoston tuoma tuki.
Jo ASLAT -ryhmän alkuvaiheessa todettiin, että yksilöiden etuja
voidaan vahvistaa myös muutoinkin kuin perinteisin keinoin. Tämä
ennakkoluuloton ajatus oli lähtökohtana siihen, että ammattijärjestö
saatiin osallistumaan myös ammatillisen koulutuksen järjestämiseen.
Nämä toimet loivat pohjaa jo perinteeksi muodostuneille vuosittaisille
ASLAT –koulutuspäiville, jotka lokakuussa 2011 pidettiin Jyväskylässä JÄSENFORUM-koulutuspäivien yhteydessä.
Vuosittaisilla koulutuspäivillä tapaa noin 70 - 100 aslattilaista
toisensa alaan liittyvän ja edunvalvontaa edistävän koulutuksen
parissa.
Koulutuspäivät uudistuivat lokakuussa 2011 JÄSENFORUMIKSI
ASLAT-ryhmä toimii ja tukee jäsenistöään myös paikallisella tasolla. Esim. Turussa, Tampereella ja Oulussa sihteerien järjestämiä erilaisia tilaisuuksia on tuettu taloudellisesti sekä järjestetty paikallisten jäsenten toimesta pyydettyjä tilaisuuksia. Mikäli Sinua kiinnostaa aloittaa paikallinen toiminta esim. opintoryhmän muodossa tai osallistua jo olemassa olevaan toimintaan, ota toki yhteyttä yhdistyksen ryhmäläisiin.
Päivi Kuosmanen ja Anja Palonen