Huoltoyhtiöissä, isännöinti- ja kiinteistövälitystoimistoissa työskentelevät toimihenkilöt kuuluvat HUISKI-ryhmään. Huiskilaisia ET:n kentässä on lähes 700. ET:n sisälle Huiski-ryhmä perustettiin 80-luvun alussa toteuttamaan ryhmän ammatillista koulutusta ja edunvalvontaa.
Yhdistyksen kaikki jäsenet ovat oikeutettuja liiton työsuhdeneuvontaan. Liiton toimiston väeltä saa yksilöllistä apua ja neuvoja työsuhteessa mahdollisesti ilmeneviin ongelmatilanteisiin.
Palkkakyselyn tuloksena on koottu alaa koskeva palkkasuositus.
Vuosittain järjestettävän HUISKI- koulutusviikonlopun tilalla pidettiin lokakuussa 2011 ET:n esimmäinen JÄSENFORUM. Koulutusviikonloppu on loistava mahdollisuus saada ammatillista koulutusta, edunvalvontatietoutta ja tavata muita alan ammattilaisia ympäri maan.
Kaikki alalla työskentelevät ovat myös oikeutettuja osallistumaan ET:n järjestämiin tapahtumiin. Paikallisesti järjestetään vuosittain mm. teatteri-iltoja, konsertteja, välillä on keilattu tai käyty raveissa yms. Myös perheitä on muistettu, käyty Linnanmäellä , Särkänniemessä , on urheiltu viikonloppu Vierumäellä. Vapaa-ajalla tapaaminen on kummasti yhdistänyt joukkoamme.
Anneli Korpela ja Tiina Immonen