Eläinklinikka irtisanoi luottamusvaltuutetun
TOIMIHENKILÖLIITTO ERTO
Tiedote 12.12.2008
Eläinklinikka irtisanoi luottamusvaltuutetun
Lohjalla toimiva pieneläinklinikka Clinivet Oy on irtisanonut yrityksen luottamusvaltuutettuna toimivan pitkäaikaisen työntekijän työsuhteen epäselvin perustein.
Irtisanottu luottamusvaltuutettu on parhaillaan muiden Toimihenkilöliitto ERTOn jäsenten tavoin lakossa. Valtakunnallinen eläintenhoitoalan lakko alkoi joulukuun alussa.
Luottamusvaltuutettuna toimivat henkilöt ovat laissa määritellyn vahvennetun irtisanomissuojan piirissä. Lain mukaan yrityksen luottamusvaltuutettuna toimiva henkilö voidaan taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla irtisanoa vain, jos luottamusvaltuutetun työ loppuu kokonaan eikä työnantaja voi järjestää hänelle muuta työtä.
ERTO katsoo, että luottamusvaltuutettu on tosiasiassa irtisanottu liiton toimeenpaneman laillisen lakon vuoksi sekä siksi, että uottamusvaltuutettu on puuttunut työpaikalla jatkuvasti esiintyviin ongelmiin. Irtisanominen on tapahtunut selvästi työsopimuslain vastaisella tavalla ja ERTO tulee riitauttamaan asian oikeudessa. Myös työpaikalla esiintyviin muihin ongelmiin tullaan nyt puuttumaan tarvittaessa oikeustoimin.
- Paheksumme syvästi Clinivetin toimintaa. Yritys osoittaa täydellistä piittaamattomuutta lakia kohtaan ja hyökkää voimakkaasti suomalaista työmarkkinamallia vastaan, sanoo ERTOn puheenjohtaja Tapio Huttula.
Työnantaja voidaan tuomita sakkorangaistukseen luottamusvaltuutetun työsopimuksen perusteettomasta irtisanomisesta. Korvaus voi olla 3O kuukauden palkkaa vastaava summa.
Lisätietoja:
ERTOn puheenjohtaja Tapio Huttula p. 040 563 7944
ERTOn edunvalvontapäällikkö Rainer Heino p. (09) 6132 3233
Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO on yksityisen palvelusektorin asiantuntijatehtävissä työskentelevien ammattiliitto. ERTOn 28 000 jäsentä edustavat mm. seuraavia aloja: tietotekniikan palvelut, logistiikka, markkinointiviestintä ja markkinointitutkimus, sosiaali- ja terveysala, matkailu-, liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä taloushallinto. ERTO on osa Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ta, joka edustaa lähes 650 000 toimihenkilöä.