TOIMIHENKILÖLIITTO ERTO
Tiedote 26.6.2008
ERTO asetti eläinklinikat hakusaartoon
Toimihenkilöliitto ERTO kehottaa pieneläinhoitajia olemaan hakematta pieneläinhoitajan tehtäviä koko maan eläinklinikoilta. Hakusaarto on voimassa, kunnes alalla saadaan käyntiin neuvottelut työehtosopimuksesta.
ERTO julistaa lisäksi pieneläinhoitoalan toistaiseksi ylityökieltoon 1.8.2008 kello 13 alkaen. Elokuussa toteutetaan tarvittaessa ulosmarsseja pieneläinklinikoilla eri puolilla Suomea. Elleivät neuvottelut työehtosopimuksen aikaan saamiseksi työnantajatahon kanssa etene, ERTO antaa elokuussa varoituksen koko maan pieneläinhoitajia koskevan lakon aloittamisesta.
Samoja töitä tekevien pieneläinhoitajien työsuhteiden ehdot saattavat poiketa selvästi toisistaan jopa samalla työpaikalla. Epätasa-arvoinen kohtelu on jo johtanut työtaisteluun Keski-Suomen Eläinklinikalla, missä ERTOon kuuluvat pieneläinhoitajat ovat olleet lakossa 5.5. alkaen. ERTOn tekemien kyselyjen perusteella 86 prosenttia maan pieneläinhoitajista on valmiita työtaistelutoimiin alan työehtosopimuksen aikaansaamiseksi.
- Hoitajat ovat nyt saaneet tarpeekseen. Eläimiä tai eläinten omistajia ei haluta jättää pulaan, mutta polkupalkoista ja sattumanvaraisista työehdoista halutaan lopultakin päästä eroon. Alalla vaaditaan kuitenkin ammattikoulutusta ja osaamista, muistuttaa ERTOn puheenjohtaja Tapio Huttula.
Alalle on haettu työehtosopimusta jo vuosia, mutta eläinklinikoiden työnantajat ovat olleet haluttomia neuvottelemaan.
Huttula toivoo, että yrittäjäeläinlääkärit heräävät ja ottavat kantaakseen työnantajan normaalit vastuut. Oikeudenmukaisuus ja henkilöstöhallinnon hyvä hoito ovat osa työnantajaimagoa. Hyvälle imagolle on tarvetta, kun kilpailu osaavista pieneläinhoitajista tiivistyy.
- Emme tavoittele kuuta taivaalta tai mitään muuta ihmeellistä. Työehtosopimusten piirissä on jo nyt yli yhdeksän kymmenestä palkansaajasta. ERTOn tavoitteena on saada pelisäännöt myös pieneläinhoitoalalle ja ajaa näin jäsentensä tavanomaisia etuja työmarkkinoilla.
ERTO lähestyy eläinklinikoiden työnantajia kirjeellä, jossa tarjotaan talokohtaista työehtosopimusta klinikan työehdoista. Solmimalla talokohtaisen työehtosopimuksen yritys välttyy työtaistelutoimenpiteiltä. Talokohtaiset työehtosopimukset laaditaan niin, että ne voidaan nivoa myöhemmin neuvoteltavaan valtakunnalliseen työehtosopimukseen.
Lisätietoja: ERTOn puheenjohtaja Tapio Huttula p. 040 563 7944 ERTOn asiantuntija Miska Keskinen p. 040 827 1555
Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO on yksityisen palvelusektorin asiantuntijatehtävissä työskentelevien ammattiliitto. ERTOn 28 000 jäsentä edustavat mm. seuraavia aloja: tietotekniikan palvelut, logistiikka, markkinointiviestintä ja markkinointitutkimus, sosiaali- ja terveysala, matkailu-, liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä taloushallinto. ERTO on osa Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ta, joka edustaa lähes 650 000 toimihenkilöä.