Siirry suoraan sisältöön
Nainen istuu kivetyksellä lenkkarit jalassa kädet ristissä

Edustukset

Erityistoimihenkilöt ET ry:n jäsenet toimivat luottamus- ja edustustehtävissä myös muissa instansseissa kuin yhdistyksen sisällä.

Ammattiyhdistyksen edustaja vahvistaa työntekijöiden ääntä päätöksenteossa ja lisää ammattiyhdistyksen jäsenten mahdollisuuksia vaikuttaa sekä osallistua työelämän linjausten kehittämiseen. Etryn jäsenistöä Toimihenkilöliitto Ertossa ja Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ssa edustaa asiantunteva joukko Etryn jäseniä.

Erton edustajisto on Ertonn kuuden eri jäsenyhdistyksen jäsenistä koostuva päätöksentekoelin, joka antaa Erton hallitukselle toimintaohjeita koko jäsenistön puolesta kahdesti vuodessa järjestettävissä kokouksissa.

Etryn jäsenet osallistuvat moniin eri valiokuntiin, jotka kokoontuvat edistämään Etryn toimialojen toimintaa Suomessa. Etryn jäsenet ovat mukana jäsentensä toimialoja edustavissa valiokunnissa, joissa pohditaan alojen tulevaisuudennäkymiä ja tarpeita. Etry osallistuu myös Erton nuorisotoimintaan ja tulevaisuuden työelämän kehittämiseen sekä nuorten työelämätuntemuksen lisäämiseen.

Erityistoimihenkilöt ET ry:n edustajat eri päätös- ja toimintaelimissä

Erton edustajisto

Varsinaiset jäsenet

Pirjo Favorin
Maria Helle-Vallo
Sirkka Inkilä
Päivi Kuosmanen


Varaedustajat kutsumisjärjestyksessä

Marjut Roiha
Saija Jaatinen
Leena Holmstedt
Anna Vuorisalo

Erton hallitus

Heli Halava, vara Virpi Ojala
Piia Mäyrä, vara Mari Hänninen

Vuokratyöalan edunvalvontavaliokunta

Sirkka Inkilä, Marjut Roiha, yleisvara Pirjo Favorin.

Sopimuksettomien alojen edunvalvontavaliokunta 

Pirjo Favorin, Päivi Kuosmanen, yleisvara Maria Helle-Vallo

Ilmarisen palkansaajien neuvottelukunta 

Marjut Roiha